Liuskekivien tarina

Lähtökohtaisesti emme ole mitään kivetysfaneja - pihakivet on siis ihan ok asia, muttei kuitenkaan niin kiva, että siitä viitsisi paljon, (tai mitään), maksaa.

Jo paljon ennen kuin aloimme kylvää nurmikkoa, mietimme kuitenkin, että talon ja varaston välille olisi käytännönläheistä rakentaa jonkinlainen polku - aika paljon tulee kuljettua samaa reittiä kodinhoitohuoneen ovelta varastolle ja ennen pitkää nurmikko olisi varmaan tuolta reitiltä kulunut.

Niinpä mietimme, että jospa tekisimme reitille ihan vaan hiekka- tai sorapolun. Halpaa ja helppoa. Sitten tietooni kantautui, että vanhan mummulani pihassa aikoinaan olleet liuskekivet ovat yhä tallessa ja ne ovat lojuneet joutilaina jemmassa vuosikymmeniä. Pappani oli itse louhinut kivet kalliosta vuonna 1958.

Bingo! Kivetys muuttui heti paljon mukavammaksi asiaksi, kun kivet eivät ole vain kiviä, vaan niillä on tarina. Kesäkuussa asensimme kivet komeaksi poluksi meidän pihaamme.

Tällainen polusta sitten tuli. Polku jakaa mukavasti takapihaa ja on kätevää, että kivien päältä voi ihan surutta ajaa ruohonleikkurilla. Asensimme kiviä myös "matoksi" tuohon terassin edustalle kodinhoitohuoneen oven kohdalle, koska tuosta kulmauksesta olisi ollut muuten vaikea ajaa nurmikkoa.

Joukosta löytyi myös yksi sydämenmuotoinen kivi. Laitoimme sen polulle ensimmäiseksi. :)

Koska kiviä oli yllin kyllin, laitoimme niitä lopulta myös etupihalle. Isäntä aikoo sipsutella laattoja pitkin rullaluistelulenkeille, kunhan kunnan tyypit saavat tuon tien asfaltoitua.