lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sadonkorjuu alkakoon


Yhtäkkiä koko homma vaan räjähti käsiin – salaattihomma nimittäin.

Vielä äsken salaatinlehdet olivat niin pikkiriikkisiä, ettei niitä raaskinut kasvimaalta poimia. Ja sitten: "PUFF". Nyt lehtisalaatin lehdet ovat jopa 30-40-senttisiä, eli niin isoja, ettemme millään selviydy niiden syömisestä, vaikka taloudessamme sentään asuu kani.
Paisuivat kuin Muumimamman jättikurpitsa.
 Jotta en joutuisi ylisuuren sadon vuoksi ihan stressin partaalle, piti kehitellä resepti, johon saa uppoamaan ison määrän salaatinlehtiä.

Niinpä aloimme surautella sauvasekoittimella vihersmoothieita – sehän on nykyään tosi trendikästäkin!

Lintumetsän vihersmoothie (4dl)
7 valtavaa salaatinlehteä
1 dl marjoja (esim. mansikka / vadelma / mustikka)
1 hedelmä (esim. omena / banaani)
0,5dl vettä
Ota ainekset esiin.
Surauta ne sauvasekottimella nestemäiseen muotoon.
Juomasta tulee hernesopan tai oksennuksen näköistä, joten tarjoile se edes kauniista lasista.
Ole rohkea: ota hörppy, ota toinen hörppy ja kulauta lasi tyhjäksi. Maku ja ulkonäkö eivät vastaa toisiaan - onneksi. 

"Onpa täyttävää ja hyvää! Onko tässä paljon sokeria?" isäntä kysyi.

Hämmästyi, kun kerroin, ettei lisättyä sokeria ole. Niin makoisalta maistui!

Perunanvarretkin puhkesivat kukkaan kolme päivää sitten. Tänään oli pakko käydä kopeloimassa, löytyykö valtavien varsien alta myös peruoita. 
Ja kyllähän sieltä ihan ehtaa, herkullista siikliä löytyi. Suurin osa oli kyllä aika pientä pipanaa, joten uutta satsia ei ehkä kannata  muutamaan päivään nostaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti