Koska kahdeksan pariskuntaa sai valita tonttinsa ennen meitä, olimme ennen tilaisuutta numeroineet Lintumetsän kartalta yhdeksän mieluisinta tonttia. Alkuun vaikutti mahdottomalta päättää, mitkä tonteista olisivat parhaita - meikäläinen ainakin aprikoi lähinnä vain sitä, minkä nimisellä tiellä haluaisin asustaa.
Onneksi mies toimitti järjen äänen virkaa ja huomautti, että tonteissa on vähän muitakin eroja kuin koko, hinta, tiennimi tai se, mihin kohtaan maaplänttiä auringonkukkakukkapenkin voisi perustaa: tietyn kadun varrella olevia tontteja voi nimittäin joutua täyttämään maamassoilla jopa yli metrin, ja se ei kai kovin halpaa puuhaa ole. Myöskään kulmatonttia emme yhdessä tuumin halunneet, sillä liikenteenmelu ei miellytä meitä eikä etenkään karvaista poikaamme, joka toisinaan tottelee nimeä Gustav Kani.
Oli muuten suhteellisen hermostuttavaa odottaa, että ne kahdeksan ensimmäistä pariskuntaa saivat tonttinsa valittua. Jokaisen valinnan kohdalla puristin isännän tuskanhikisen käden tunnottomaksi ja manasin: "Älkää valitko meidän tonttia, älkää valitko meidän tonttia, älkää valitko älkää meidän pliis älkää pliis älkää!"
Ja arvatkaas mitä: kukaan niistä kahdeksasta ei valinnut tonttia, jonka halusimme kaikista mieluiten! Hullujako he ovat? Kahjoja? Kaheleita? Sekopäisiä? No ehkä, mutta se oli meidän onni: heti valinnan tehtyämme iloloikkasimme ulos istuntosalista, vedimme spontaanit yläfemmat, hyppäsimme autoon ja ajoimme takaisin Pirkanmaalle jatkamaan hääjärjestelyjä.
Isäntä ajoi ja meikäläinen istui pelkäjänpaikalla läppäri sylissä ja kokosi hääjuhlan pikkutunneiksi biisilistaa. Fiilis oli sen verran fantastinen, että biisivalinnatkin taisivat olla verraten vauhdikkaita.
 |
| Koti, missä olet? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti