tiistai 3. helmikuuta 2015

Talven taikaa


Viime päivinä ollaan päästy ihan tosissaan talven makuun, sillä lunta on satanut täällä Lintumetsässä pal-jon!
Kotikadun lumiset puut ovat kauniita.

Lumi on mukavaa. Ja eipä ainakaan kurja savimaa kulkeudu kengänpohjissa jatkuvasti sisälle, kun maa on lumen peitossa.

Myös lumitöitä on tullut tehtyä. Aika helppohoitoiselta pihamme kuitenkin vaikuttaa näin talvisaikaan eikä lumitöihin mene paljon aikaa. Onneksi emme sijoittaneet autopaikkaa mihinkään pihan perälle, vaan talon päätyyn, jonne on autotieltä lyhyt matka.
Näkymää talon edustalta.
Isoin kolaaminen on yleensä postilaatikolla, jonka edustalle lumiaura jättää usein ihan kiitettävänkokoisen lumivallin. Tuo lumivalli on aina tuupittava johonkin ojaan, että postinjakajaparka pystyy karauttamaan autollaan postilaatikon luokse.
Kuistin katolta on tippunut talon edustalle aika kasa lunta. Ei ehkä kannata tuohon kohtaan mitään herkkiä pensaita istuttaa.
Lintulautakin on lumipalloutunut. :D
Jonain kauniina päivänä kun tulen varastosta, saan takuulla tuon katolta roikkuvan lumikinoksen niskaani. :D
Näkymää varastolta talolle päin. Yleensä teemme varastolle lumikolanlevyisen kulkuväylän. Oikealla näkyy hieno pulkkamäkemme - onneksi emme syksyllä vieneet tuota joutomaakasaa pois tontilta.
Kyllä, se todella toimii: joutomaakasa on mitä täydellisin pulkkamäki. :D
Ja nyt kun materiaalia on riittävästi, pitihän sitä askarrella pihaan myös lumilyhty.
Ai niin: Kaiken tämän talven keskellä kompostorissa on edelleen kuumat kelit. Lämpötila on kieppunut nyt pari viikkoa hellelukemissa ja muutamana päivänä lämpöä oli jopa 45 astetta. Sen jälkeen lämpö alkoi päivä päivältä pudota, mutta viikonloppuna kippasimme pömpeliin puoli litraa kiehuvaa vettä ja muita nesteitä, ja tänään lämpötila on taas komeat 37. Ilmeisesti kuumat lämpötilat kuivattavat massaa sen verran, että lisäkastelua tarvitaan. :)

1 kommentti:

  1. Kannattaa lykkää nuo pitkät luminokat alas ennenkuin on myöhäistä. Vanhassa naapurustossa tuli ränniremppa, kun jäivät odottelemaan, kuinka käy. Onko katoilla muuten lumiesteet?

    VastaaPoista