tiistai 18. marraskuuta 2014

Päivän huone: Keittiö


Hellurei! Internetyhteytemme alkoi toimia viime viikolla, joten nyt meillä on taas mahdollisuus aktivoitua bloginkin suhteen.

Tavaroita lojuu vieläkin muuttolaatikoissa, mutta keittiö oli ensimmäinen huone, joka saatiin kokonaan siivottua, sisustettua ja valmiiksi. Tärkein ensin! :)
Tässä se on.
Kuten kuvasta näkyy, meidän lisäksemme myös Gustav Kani pitää keittiötä tärkeänä ja erityisen viihtyisänä paikkana. Näin kolmen viikon asumisen jälkeen voimme myös sanoa, että keittiö on ylittänyt kaikki odotukset: Sain pitkän työskentelytason, jonka halusinkin, ja ruokaa on kivempi laittaa kun voi tiirailla ikkunasta ulos. Ikean liesi lämpenee nopeammin kuin ehdin jauhelihapaketin avata ja uuni paistaa varsinkin pizzaan todella rapsakan pohjan. Säilytystilojen puolesta keittiö on osoittautunut oikeaksi tilaihmeeksi. 
Parasta keittiön säilytystiloissa on kattilakaruselli, jossa kattilat, kulhot, padat, pannut ja muut isokokoiset astiat pyörähtelevät iloisesti ja hallitusti.
Myös leveisiin vetolaatikoihin ollaan todella tyytyväisiä. Ruokailuvälineitä, kauhoja ja paistolastoja on paljon helpompi löytää leveästä kuin kapeasta laatikosta.
Myös astianpesukone täyttää pikkutarkan pilkunviilaajan kovat kriteerit. Perinteistä ruokailuvälinekoria ei ole, mutta tälle tasolle haarukat, pikkuhaarukat, lusikat, pikkulusikat, veitset ja pikkuveitset voi asetella koko-, väri- tai vaikka likaisuusjärjestykseen.

3 kommenttia:

  1. Hei! Hienon keittiön olette tehneet. Paljonkos tuosta muokkauksesta tuli lisähintaa normaaliin Onnenhelmen keittiöön verrattuna? Meidän taloprojekti on vasta suunnitteluasteella, ja haluan myös U-keittiön kulmaliedellä :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis keittiö. :) Ja onpa loistava tuo tiskikoneen taso! Haluan tuollaisen.

    VastaaPoista
  3. Kiitti kehuista! :) Itse olen hurjan tyytyväinen, että uskallettiin muokata keittiö U-malliseksi, vaikka välillä vähän epäilytti, että ei kai keittiö vaan tunnu U-mallisena jotenkin ahtaalta. Mutta ei se tunnu. Ja pitkä pöytäkin mahtui tuohon vielä noin päin! :)

    VastaaPoista