sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Jussi tuli taloon + valu kuiva


Tällä viikolla tapahtui taas jännittäviä asioita. Ensinnäkin Tiilerin miesten piti tällä viikolla informoida meitä, minä päivänä takkamme, Pikku-Jussin, pitäisi saapua, jotta tiedämme olla vastaanottamassa takkatoimitusta.

No torstaina Tiilerin tyypit soittivat, että he ovat nyt pihassamme ja tiedustelivat, mihin takkatiilet voi laskea.

Meillä oli tietenkin koko torstai-ilta buukattu täyteen muita menoja, joten emme joutaneet takkatiiliä sisälle kanniskelemaan. Sen sijaan isäntä kävi tontilla katsastamassa, miten Pikku-Jussin osaset oli tontille jätetty.
Takkatarvikkeet mahtuivat lopulta aika pieneen kasaan ja kaikki oli ihan asianmukaisesti suojattu.
Talolla isäntä myös yllättyi totisesti: siellä oli nimittäin Helmitalon maalari-laatoittaja laittamassa kosteisiin tiloihin vesieristyksiä. Samalla loppui myös valun kuivumiseen liittyvä epätietoisuutemme, sillä isäntä sai kuulla, että lattiavalumme on täysin kuivunut. Jipii! Noin 14 viikkoa valun kuivuminen kesti, eikä Helmitalon konttorista oikein herunut väliaikatietoa kuivumistilanteesta.

Samalla isäntä kuuli, ettei takkatiiliä oikein voi kantaa sisälle seuraavanakaan päivänä, sillä Helmitalon mies meinasi laatoittaa tuulikaapin lattiaa eikä laattojen päältä parane ihan heti tassutella.

Niinpä päätimme kantaa tiilet taloon lauantaina. Pari tuntia siinä meni, kun kannoimme 2000 kiloa tiiliä olohuoneeseen ja asettelimme tiilet numerojärjestykseen.
Nyt olohuone on melko täynnä kaikenlaista mööpeliä ja kivenmurikkaa. Toivottavasti muurari ehtii talolle ennen kiintokalusteasentajaa, sillä esim. kodinhoitohuoneen kalusteet on hiukan huonosti saatavilla tiilikasojen takaa. :D

1 kommentti:

  1. Olettepa saaneet urakoida! Meidän Uuniseppien takassa oli ehkä muutama kymmenen osaa - toisaalta olivat paikoin aika painavia. Saatiin kuitenkin kannettua sisään hyvin alle puoleen tuntiin.

    VastaaPoista