torstai 23. lokakuuta 2014
Lähtökuopissa
Loppu lähenee, ja muutto. Viime päivät ovat olleet taas melko hektisiä, kun on täytynyt kaikkia pikkuasioita hoidella.
Viime aikoina meille on käynyt myös aikamoinen tuuri: löysimme verhotangot alennuksesta, kaikki tangot maksoivat yhteensä vähän yli 30 euroa, kun oikea hinta olisi ollut reilusti yli 200 euroa.
Viime viikonloppuna taas nykyisen asuntomme edustalle tuotiin sattumalta roskalava, johon saimme kantaa esim. rikkinäisen sohvan ja vanhan kuvaputkitelkkarin, joiden hävittäminen olisi ollut muuten vähän vaikeaa. Tämän viikon olemme siis eläneet ilman sohvaa, mutta emme olisi paljon ehtineet sohvalla istuskellakaan.
Sen sijaan tämä vanha asuntomme on viime viikkoina toiminut meille mahtavana maalausateljeena. Otimme itsellemme sellaisen pienen kivan lisähomman, kun aloimme maalata rumaa kirjoituspöytää ja erästä lipastoa valkoiseksi. Mutta oli kyllä vaivan arvoista!
Eilen illalla veimme talolle ensimmäiset muuttotavarat, eli kuusi muuttolaatikollista kamaa. Talolla oli illalla vielä pari sähkömiestä hommissa. Vähän jäivät siis sähköhommat viime tippaan - muuttotarkastusta edeltävälle illalle. Allekirjoittaneille meinasi siinä iskeä viime hetken paniikki, kun eräs pistorasia vähän iski kipinöitä ja suli. Onneksi kaikelle löytyi järkevä selitys ja pistorasiakin vaihdetaan myöhemmin uuteen.
Niin, eli eilen vietiin talolle ekat tavarat. Ja koska talo on rakennuspölyn peitossa, talo pitää myös siivota perusteellisesti. Lattiat pitää imuroida, kaapit pyyhkiä, ikkunat pestä, lattiat ja seinät pyyhkiä... Ja kaikki tämä tehdä varmaan useampaan kertaan, sillä jostain sitä pölyä aina vaan laskeutuu lisää jo pyyhityille pinnoille.
Eilen ostimme myös postilaatikon ja isäntä rakensi sille hyvin kekseliään ja erittäin väliaikaisen telineen. Pitänee ottaa myöhemmin kuva tuosta viritelmästä. Ja noin 20 minuuttia postilaatikon asentamisen jälkeen postinkantaja jo tipautti laatikkoon ensimmäiset mainokset – oli siis tehokasta toimintaa!
Tänään torstaina oli muuttotarkastus. Vastaava mestarimme hoiti sen ilman meitä. Aamulle sitten ilmeni, ettei hänellä ollut tarkastukseen kaikkia tarvittavia papereita. Hiukan taas sydän hypähti jännityksestä kurkkuun. Onneksi riitti, että me lähetimme hänelle valokuvat kyseisistä papereista. Tai ainakin luulemme, että se riitti, kun kukaan ei ole ainakaan ilmoittanut, etteikö tarkastus olisi mennyt läpi. :D
Huomenna Helmitalon edustaja sitten luovuttaa talon meille, ja lauantaina muutetaan.
Omat fiilikset ovat olleet ristiriitaisia. Eilen keskiviikkona oli sellainen ”Ei tämä kuitenkaan ole todellista, joten en saa mitään aikaiseksi” -olo. Tänään taas on ollut ”Apua me muutetaan, ei tästä mitään tule” –paniikki. Jännä nähdä, mitä huomenna on tarjolla. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti