tiistai 26. toukokuuta 2015

"Toukotöitä"


Ei ole toukokuu ja mullanlevittäminen mennyt ihan niin kuin Strömsössä: niin kuin edellisessä kirjoituksessa kerroin, multakuormat toimitettiin meille vappuna rankkasateiden aikaan, eikä piha ole vieläkään ihan kuivahtanut, kun vettä on sadellut tasaisin väliajoin ja erityisesti multakasojen alla oleva maa on vielä tosi märkää.

Niinpä on pitänyt katsoa aina päivä kerrallaan, mihin kohtiin multaa on voinut traktorilla levitellä ilman pelkoa, että koko vekotin vajoaisi maan sisään.

Ai niin, ja toukotöitä on ehkä vähän myös hankaloittanut se, että olimme isännän kanssa yli kaksi viikkoa flunssassa. Sen jälkeen allekirjoittaneelle iski vielä selkään noidannuoli ja ranne nitkahti. Voittajafiilis siis.
Lopulta aloimme kuitenkin levitellä multaa siinä toivossa, että ikkunoista näkyisi pian jotain muutakin kuin multakasoja.

Mullan levittäminen aloitettiin varaston takaa. Multa kuskattiin paikalle traktorilla ja maahan asennettiin laudoista tehty "karsina". Karsinan avulla pysyi koko ajan kartalla, että multaa tuli kaikkialle 15 sentin kerros.
Multa levitettiin "karsinoihin" rautaharavoiden ja lapioiden avulla. Aina välillä karsinoissa tepsutettiin, jotta nähtiin, oliko multaa riittävän paksu ja tasainen kerros.

Tepsuttaminen oli kuitenkin melko hidasta touhua, joten jossain vaiheessa vuokrasimme avuksi jyrän.

Tontin kuivumista odotellessa istutimme etupihallekin isotuomipihlaja-aidan. Tonttimme eturaja ei ole viivasuora, vaan kaareutuva, joten hiukan oli haastavaa saada istutettua aita jotakuinkin järkevännäköiseen, kaarevaan muotoon.
Merkkasimme aidan paikan varrastikuilla. :D
Tällaisia olivat Plantagenin avojuuritaimet. Nämä kymmenen tainta oli siis isketty aina yhteen isompaan purkkiin.
60 aitataimen istuttamiseen menee yhdeltä henkilöltä useampi tunti, mutta kyllä kannatti: nyt tontti näyttää taas vähän enemmän pihalta. :)
 Istuttamisen jälkeen tein taimille istutusleikkauksen, jotta taimet haaroittuvat riittävän tiheiksi. Eivät ilmeisesti tykänneet pahaa, sillä reilun viikon päästä taimiin alkoi putkahdella lehtiä.
Pihan kuivuessa ehdin askarrella toukokuun puolivälin jälkeen kasvimaankin. Kasvimaan paikka on varaston takana, joka onkin varmaan tosi hyvä, suojaisa ja aurinkoinen paikka. Kaiken lisäksi varaston sadevesitynnyrit ovat lähellä, joten kastelu hoituu kätevästi. :)

Laitoin kasvimaalle nelisen metriä lehti-, kerä- ja rucolasalaattia, saman verran perunaa, pari metriä sekä hernettä että porkkanaa, hiukan tilliä ja pillisipulia sekä kukkasia.

Tietenkin kasvimaalle piti saada kyltit, mistä kohtaa pitäisi putkahdella mitäkin kasveja. Väkersin kyltit ylijääneistä seinälaatoista: vasaroin laatat eri muotoisiksi, kirjoitin kasvien nimet maalitussilla ja tökkäsin maahan.


En ehkä epäonnistunut elämäni ekan kasvimaan perustamisessa ainakaan pahasti, sillä jo kuuden päivän päästä ekat lehtisalaatit olivat itäneet, ja heti sen jälkeen rucolat, salaatinkerät ja herneet.

Pian pääsimme myös levittämään multaa tontin etuosaan - se kun oli sopivasti kuivahtanut. 
Tasainen jälki saatiin aikaiseksi, kun kaksi raavasta miestä teki lopputasoittelun vetämällä rautapalkkia perässään.
Ja tasaistahan siitä tuli!
Etupihan jälkeen pääsimme työskentelemään taas takapihallekin, ja nyt mullanlevitys on jo näin pitkällä.


Viime viikonloppuna multahomma piti lopettaa vähän kesken, kun takapihan etuosa oli vielä liian märkä traktorille. Mutta ehkä se multa vielä saadaa toukokuun aikana levitettyä loppuun ja tämä ruskeus ja harmaus muuttuu nurmikon viherrykseksi. :)

En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta tällä hetkellä vähän jännittää, riittääkö multa edes koko pihaan. Ei sitä ainakaan paljon jää yli.