perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaikki kukkii

Kaikki kasvit ovat lähteneet pihassa hyvin kasvamaan ja on ollut kiinnostavaa seurata, millainen on pihamme puiden ja pensaiden kukkimisrytmi. Olen hieman jopa kirjaillut kukkimisrytmiä ylös, jotta tiedän, missä vaiheessa kesää on ajanjaksoja, jolloin mikään ei kuki, niin tiedetään korjata tilanne ja hankkia lisää kasveja, jotka kukkivat eri aikoihin. :)
Eka kukkija oli etupihan sammalleimu. Ja jestas, miten hienosti ja pitkään se kukki. Kukinta alkoi ehkä 10.5. tietämillä ja sammalleimu kukki liki kesäkuun puoliväliin.
Samaan aikaan sammalleimun kanssa alkoi kukkia pensasaita, eli isotuomipihlaja. Vielä viime vuonna pensasaita ei kukkinut, mutta nyt siis kukkia tuli ja toivottavasti marjojakin! Hmm, ovatkohan marjat hyviä? Mutta kukinta alkoi siis ennen toukokuun puoliväliä ja kesti pari viikkoa.
Ihan heti toukokuun puolivälin jälkeen alkoivat kukkia kirsikka ja omena. Kirsikka kukki nyt ensimmäisen kerran. Omenapuut kukkivat jo viime vuonna heti istutuksen jälkeen, mutta vain toinen puu tuotti hedelmää. Nyt puut ovat raakileita täynnä ja kirsikatkin jo punertavat.

Tämän kesän uutuutena päätettiin istuttaa pihaan alppiruusu. Kerrassaan upea kasvi, kun on ikivihreä, kukkii isosti ja lehdet ovat kivanmuotoiset. Kasvupaikan suhteen tuo on kait aika vaatelias - viihtyy paremmin varjossa kuin auringossa. No me istutimme sen varaston varjoisalle puolelle ja toivomme, että alppiruusu viihtyy.
Ihanasti se kukki jo tänä vuonna toukokuun loppupuolelta kesäkuun puoliväliin.
Kaikista eniten olen kuitenkin syreenifani. Se se vasta on ihanteelinen kasvi: etenkin pihasyreenissä on kauniinsävyiset ja -muotoiset lehdet, huumaava tuoksu, kauniit kukat... Hankimme terassin edustalle kaksi rungollista, puumaiseksi kasvavaa pikkusyreeniä ja näiden lisäksi yhden perinteisen pihasyreenin. Olisikohan siinä syreenejä riittävästi?
Pikkusyreenit alkoivat kukkia kesäkuun toisella viikolla. Kukinta kesti vain vähän yli viikon, kun myrsky taisi noita ihanuuksia hieman riepottaa.  
Pikkusyreenien kanssa samaan penkkiin istutettiin matalia ruusuja, joiden pitäisi olla jatkuvakukintaisia, sekä liljoja. Nähtäväksi jää, pääsemmekö ihastelemaan noidenkin kasvien kukkaloistoa vielä tämän suven aikana.