sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Perunoita voi nyt syödä

Tänään oli se historiallisen mahtava päivä, kun nostin kesän ensimmäiset omakasvattamat uudetperunat.
Ja kyllähän sieltä varren päästä perunoita löytyi, eivätkä edes olleet mitään peukalonpään kokoisia enää.
Ja maku oli tietenkin mitä fantastisin. Ihan erilainen kuin kaupan perunoissa.
Nautimme ekat siiklimme terassilla grillitassujen ja salaatin kanssa. Voisiko olla sen perinteisempää kesäruokaa? Mutta ah, niin hyvää. :)

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Murikoita ripustettu ompi omppupuun oksilla

Meillä on nyt pari viikkoa roikkunut omenapuiden oksilla ihme killuttimia, eli kiviä. Ja ei, ne eivät ole linnunpelättimiä. Ja ei, ne eivät myöskään yritä koristaa omenapuita niin kuin joulukoristeet koristavat joulukuusta.
Kivet ovat oksantaivuttimia.
Allekirjoittanut on nimittäin opiskellut kasvikirjoista, että omenapuun oksakulmien pitäisi olla mahdollisimman lähellä 90 astetta, jotta satoa tulisi mahdollisimman paljon. Ja kun kiviä roikuttaa oksilla, nuoret oksat alkavat kasvaa enemmän vaakasuorassa.

Uskokoon ken tahtoo.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kasvimaakuulumisia

Kylvin kasvimaan tänä vuonna 15.5., eli pari päivää aiemmin kuin viime kesänä. Lajikkeet ovat muuten samat, mutta salaattia laitoin vähän vähemmän, porkkanoita enemmän Gustav Kanin toiveesta, herneitä enemmän isännän toiveesta ja kukkia vähemmän, NYYH. Kukkalajikkeetkin ovat hieman vaihtuneet.

Yksi täysin uusi kasvilajike kasvimaalta tänä vuonna löytyy, nimittäin avomaankurkku. Esikasvatin taimia ensin muutaman viikon sisällä, kunnes istutin ne ulos. Kurkuillahan on todella leveä kasvutapa, joten ihan itse nikkaroin niille kasvukehikon, jossa voivat rauhassa rönsyillä.
Kurkut 7.7. Ovat kukkineet nyt viikon verran. Kehikon päälle oli helppo asentaa harso, joka olikin paikoillaan siihen asti, kunnes kasvutila alkoi käydä pystysuunnassa ahtaaksi.
Muutenkin kasvimaa on ihan näyttävän näköinen ja etenkin perunanvarret ovat muhkeita. Ekat perunankukat avautuivat viikko sitten, joten lähipäivinä saadaan satoa. Myös herneet (lähinnä varastoa) kukkivat parhaillaan ja varsiin on ilmestynyt palkoja.
Kasvimaalta on napsittu tähän mennessä pillisipulia ja tilliä ja lähipäivinä aion tsekata, minkä kokoisia perunat ja porkkanat ovat.

Ainoa, joka ei ole kasvanut hyvin, on salaatti. Ensin siemenet eivät itäneet ollenkaan ja uusintakylvön jälkeenkin kasvu on ollut todella hidasta. Sitten tajusin katsastaa siemenpussia, ja siemenistä oli mennyt päiväys monta vuotta sitten - vaikka viime kesänä ne ostin. Tyhmää. No, kolmas kerta toden sanoo, kun teen varmaan vielä yhden uusintakylvön tuoreemmilla siemenillä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Vintiltä kuuluu kolina ja pauke

Keväällä aloimme pohtia, pitäisikö yläkertaa alkaa tehdä, jotta saisimme talon lopputarkastuksenkin joskus hoidettua.

Alun perin mietimme, että teemme yläkerran itse. Lopulta päätimme, että itsetekeminen olisi liian stressaavaa, joten pyysimme myös timpureilta tarjouksia. Sitten teimmekin sopimuksen, että paikallinen timpurifirma tekee yläkerran höyrynsulkumuoveihin ja harvalaudoitukseen asti. Olimme diiliin tosi tyytyväisiä.

Ja kaikista parasta tässä sopimuksessa oli se, että timpurit pääsivät aloittamaan työt jo viikon kuluttua sopimuksen syntymisestä, ja työssään heillä kestäisi pari-kolme viikkoa.
Yläkerran lähtötilanne huhtikuun lopussa.
Ekana työpäivänään 9.5. timpurit olivat jo laittaneet lattiaa sen verran, että siellä pääsi varovaisesti kulkemaan. Ei tarvinnut koko ajan pelätä, että tipahtaa alakertaan olohuoneen katon läpi. 
Kokonaistilanne 9.5. 
Villaa seiniin 12.5.
Porrasaukon tilanne.
12.5. oli historiallinen päivä. Silloin pääsin kävelemään yläkerran ensimmäistä kertaa ikinä päästä päähän.
24.5. siellä olisi voinut pitää vaikka vinttitanssit!
Lattialämmitysmies asensi putket 26.5. Emme halunneet yläkertaankaan sähköpattereita, vaan koko kotiin tulee yhtenäinen lämmitysjärjestelmä.
Lattialämmityksen jakotukki tulee vaatehuoneeseen.
Tähän tilanteeseen yläkerta siis jäi. 
Nyt isäntä asentaa lattialämmitysputkien väliin kipsilevysuikaleita, mikä onkin aika askartelua. Sen jälkeen soirojen ja putkien väliin tulee vielä massaa.
Sitten seiniin kiinnitetään kipsilevyt ja myös seinävierustoille laitetaan massat. Sitten timpurit käyvät tekemässä yläkertaan väliseinät. Vai mitä mieltä olette, pitäisikö yläkerta jättää vallan ilman väliseiniä - nyt siellä on niin mukavan avaraa. ;) Tai ehkä vessaan voisi väliseinät laittaa... 

Myös kylppärintekijä pitäisi löytää, sähkömiehellekin riittää hommaa ja porrasfirmoilta pitäisi kysellä tarjouksia. 

Itse teemme kaikki pintatyöt, joskin pintamateriaalit ovat vielä aika hämärän peitossa, kun kaikki on käynyt niin nopeasti.

Mutta yläkerran rakentamisessa on kyllä ollut tosi kätevää, että meillä on parveke. Timpuritkin pystyivät kulkemaan yläkertaan parvekkeen kautta ja näin alakerta on saanut olla täysin eristetty yläkerran rakennustyömaasta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! :)

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaikki kukkii

Kaikki kasvit ovat lähteneet pihassa hyvin kasvamaan ja on ollut kiinnostavaa seurata, millainen on pihamme puiden ja pensaiden kukkimisrytmi. Olen hieman jopa kirjaillut kukkimisrytmiä ylös, jotta tiedän, missä vaiheessa kesää on ajanjaksoja, jolloin mikään ei kuki, niin tiedetään korjata tilanne ja hankkia lisää kasveja, jotka kukkivat eri aikoihin. :)
Eka kukkija oli etupihan sammalleimu. Ja jestas, miten hienosti ja pitkään se kukki. Kukinta alkoi ehkä 10.5. tietämillä ja sammalleimu kukki liki kesäkuun puoliväliin.
Samaan aikaan sammalleimun kanssa alkoi kukkia pensasaita, eli isotuomipihlaja. Vielä viime vuonna pensasaita ei kukkinut, mutta nyt siis kukkia tuli ja toivottavasti marjojakin! Hmm, ovatkohan marjat hyviä? Mutta kukinta alkoi siis ennen toukokuun puoliväliä ja kesti pari viikkoa.
Ihan heti toukokuun puolivälin jälkeen alkoivat kukkia kirsikka ja omena. Kirsikka kukki nyt ensimmäisen kerran. Omenapuut kukkivat jo viime vuonna heti istutuksen jälkeen, mutta vain toinen puu tuotti hedelmää. Nyt puut ovat raakileita täynnä ja kirsikatkin jo punertavat.

Tämän kesän uutuutena päätettiin istuttaa pihaan alppiruusu. Kerrassaan upea kasvi, kun on ikivihreä, kukkii isosti ja lehdet ovat kivanmuotoiset. Kasvupaikan suhteen tuo on kait aika vaatelias - viihtyy paremmin varjossa kuin auringossa. No me istutimme sen varaston varjoisalle puolelle ja toivomme, että alppiruusu viihtyy.
Ihanasti se kukki jo tänä vuonna toukokuun loppupuolelta kesäkuun puoliväliin.
Kaikista eniten olen kuitenkin syreenifani. Se se vasta on ihanteelinen kasvi: etenkin pihasyreenissä on kauniinsävyiset ja -muotoiset lehdet, huumaava tuoksu, kauniit kukat... Hankimme terassin edustalle kaksi rungollista, puumaiseksi kasvavaa pikkusyreeniä ja näiden lisäksi yhden perinteisen pihasyreenin. Olisikohan siinä syreenejä riittävästi?
Pikkusyreenit alkoivat kukkia kesäkuun toisella viikolla. Kukinta kesti vain vähän yli viikon, kun myrsky taisi noita ihanuuksia hieman riepottaa.  
Pikkusyreenien kanssa samaan penkkiin istutettiin matalia ruusuja, joiden pitäisi olla jatkuvakukintaisia, sekä liljoja. Nähtäväksi jää, pääsemmekö ihastelemaan noidenkin kasvien kukkaloistoa vielä tämän suven aikana.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Keväisiä pihapuuhia

Voihan vattu, miten kurjasti vadelmapensaillemme kevättalvella kävi!
Kaikki syöty. Keväthangella vain kasa oksanpätkiä ja läjä jäniksenpapanoita. Voi niitä viheliäitä Gustav Kanin kavereita. Ja voi meitä hölmöläisiä, kun emme tajunneet suojata vattupuskiamme. Jotenkin emme vain ymmärtäneet, että jänöt söisivät piikikkäitä oksia.
Vadelmahan tuottaa marjansa edellisvuoden versoihin. Versoista oli kuitenkin kaikki silmut nakerrettu pois, joten päättelimme, että vattusatomme saattaisi jäädä kesällä laihaksi. Niinpä leikkasimme vattupuskat ihan suosiolla 10 sentin tapeille ja istutimme muutaman uuden, avojuurisen vadelmantaimen rivistön jatkeeksi. Jospa edes vähän saisimme tulevana kesänä vattuja?
Havupensaat sentään tajusimme suojata tuhoilta, eli tässä tapauksessa auringolta. Tuija esimerkiksi sai maaliskuussa näinkin tyylikkään hupun niskaansa.
Jonkin aikaa ehdimme myös pelätä, että pihamme kruunu, eli tuuhea nurmikko, olisi saanut talven aikana siipeensä. 

Nurmikko näytti keväällä tosi kurjalta! Kun lumet sulivat, ruohikko oli pitkään sellainen ruskea, kivikova, liiskaantunut matto. Ja ruohikko siis todellakin oli niin kivikova, ettei siitä menneet edes haravan piikit läpi. Kaikista pahin tilanne oli kohdissa, joista oli talven aikana paljon kuljettu.

Nurmikon seassa oli myös outoja, valkoisia alueita - ikään kuin rihmastoa. Pelkäsimme jo, että nurmikkoon oli iskenyt jääpolte tai lumihome, mutta hiljalleen nurmi toipui.
Huhtikuun puolivälissä Gustav Kani löysi nurmikolta jo muutaman vihreän ruohonkorren maistiaisiksi. Toukokuun alkupuoliskolla leikkasimme nurmen ekaa kertaa ihan ruohonleikkurilla.
Kevätpuuhiin kuului myös omenapuiden leikkaaminen, ja tuon toimenpiteen teimme huhtikuun alussa.
Pirja kasvoi viime kesänä vähän vänkyräksi. Poistin liian tiheässä kasvavia oksia ja koska emme tehneet viime kesänä istutusleikkausta, lyhensin nyt myös liian pitkäksi kasvaneita sivuversoja ja typistin latvaa.
Petteri taas on rakenteeltaan ihan erilainen kuin Pirja - paljon jämäkämpi ja ryhdikkäämpi. Typistin Petterinkin oksia, mutta isoin muutos oli se, että poistin siltä jyrkässä kulmassa kasvaneen kilpalatvan. Tässä kuvassa kilpalatva on siis vielä paikoillaan.
Gustav Kani sai leikkuujätteet.
Ja kun oksasakset oli huhtikuun alussa kaivettu esille, leikkasimme samalla myös pensasaidan.
Tässä lähtötilanne. Pensasaita on kasvanut mainiosti, kun miettii, että vuosi sitten taimet olivat vielä 20-30 sentin korkuisia. Tässä kuvassa näkyy hieman myös nurmikon vaaleaa rihmastoa.
Leikkasimme pensasaidan kaikki oksat poikki noin 20 senttiä edellisen haarautumiskohdan yläpuolelta. Leikkuukohdista oksat haarautuvat edelleen ja aidasta tulee tuuheampi.
Nyt voi kevät tulla!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Vähän vaan möyhensin


Komposti oli monta kuukautta umpijäässä. Nyt kun kelit ovat olleet lauhempia ja aurinkokin on paisteellaan lämmittänyt kompostia, olen kipannut kompostoriin aina silloin tällöin litran kiehuvaa vettä. Nopeasti komposti sitten suli ja pääsin taas möyhentämään mössöä.

Viime viikon lopulla vähän tosiaan sekoittelin kompostin sisältöä. En sekoitellut mitenkään pohjia myöten, vaan vähän vaan puukepukan avulla sekoitin, möyhensin ja painelin 20-30 sentin syvyydestä.

Tuostakos kompostori innostui.

Lämpötila nousi muutamassa päivässä ennätyslukemiin eli 55,5 asteeseen.
Kyllä on kompostin örkeillä lämpimät oltavat.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lintumetsä, pupumetsä, kisumetsä?


Kun muutimme Lintumetsään, jotenkin kuvittelimme, että täällä olisi myös lintuja. Ainakaan toistaiseksi paikka ei kuitenkaan ole osoittautunut nimensä veroiseksi.

Viime kesänä lintuja näkyi lähinnä vain ruohonleikkuun jälkeen. Oli huvittavaa seurata, miten toistakymmentä lintua joskus pyrähti pihaan heti, kun ruohonleikkuri oli sammutettu. Jotain herkkuja ne ilmeisesti löysivät vastaleikatun nurmikon seasta.

Talvisin täällä ei sen sijaan ole lintuja näkynyt senkään vertaa. Saimme vuosi sitten joululahjaksi lintulaudan ja heti sen tietenkin asensimme, mutta ei siellä viime talvena tiettävästi yksikään tirppa piipahtanut.

Täksi talveksi asensimme lintulaudan tietenkin taas, mitta vieläkään emme ole nähneet siellä yhtään lintua. Ruokana on ollut siemensekoitusta, maapähkinärouhetta ja talipalloja, joten ei linnuttomuus voi olla ainakaan pöperöistä kiinni.
Ihan itse askartelin syksyllä lintulaudalle jopa talipallotelineen. Ei ehkä maailman kaunein vekotin, mutta melko pakollinen, kun ei meidän pienten puiden oksille voi vielä talipalloja saatikka lintulautoja laittaa roikkumaan.

Veikkaan, että puiden pienuus onkin se juttu, miksi linnut eivät näillä tienoilla viihdy. Yleensähän linnut tykkäävät, kun ruokintapaikan lähellä on jokin puu tai pusikko, johon voi pyrähtää piiloon. Ehkä siis lintuliikennekin vilkastuu, kun kasvillisuus kehittyy. Ja heti kun kävelee Lintumetsän vanhemman asuinalueen puolelle, niin johan siellä on ihastuttavan vilkas lintutrafiikki!

Rusakoita meidän pihassa on sen sijaan näkynyt useammin kuin lintuja. Jo kesällä kun istuimme terassilla iltaa, rusakkopariskunta loikki oikein tyytyväisenä pihaamme syömään ruohoa. Eivät hätkähtäneet edes musiikinpauhusta.
Gustav Kanin mielestä Lintumetsä voitaisiin muuttaa Pupumetsäksi.
Nyt talvellakin pihassa on näkynyt paljon pupunjälkiä. Tiedä sitten, onko Gustav Kani käynyt meidän tietämättämme pihassa yöjuoksulla vai onko asialla ollut jonkin sortin Roosa Rusakko tai Matti Metsäjänis. Jäljistä päätellen jokaisen puun luona on kuitenkin käyty katsomassa, josko jänisverkot olisivat huolimattomasti kiinnitetty. Myös lintulautaa on ahkerasti kierrelty kuin liikenneympyrää konsanaan.

On siellä käynyt monenlaista kulkijaa.

Eikä tässä vielä kaikki: syksyllä pihassamme, varastomme terassilla ja vastapäisessä pusikossa pyöri myös raitakissa. Liikehdinnästä päätellen hän on jonkin sortin paikallinen hiirestysmestari. Tai linnustus? Tai pupustus?
Raitakissa syksyisessä Kisu- eikun Lintumetsässä.
Harmi, ettei raitakissaa ole enää talvella näkynyt - tuolle hiirestysmestarille olisi nimittäin ollut käyttöä, kun parina päivänä näimme, miten metsähiiri kipitti lintulaudan vartta pitkin talipalloa syömään. No tuon episodin jälkeen lintulaudallamme ei olla enää talipalloja tarjoiltu. En ehkä halua tästä Hiirimetsää. :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kukita joulutähti uudelleen


Tähän aikaan vuodesta moni varmaan miettii, pitäisikö joulutähdet säästää vai heittää menemään. No jotkut joulutähdet tiputtavat hiljalleen lehtensä tai muuten vaan heittävät henkensä, ja tuollaiset yksilöt voikin hyvällä omallatunnolla heivata mäelle.

Sitten on myös niitä joulutähtiä, jotka vaan jaksavat kukoistaa. Yhtä vuodentakaista joulutähteä pidimme jopa aukinaisen ikkunan edessä, mutta ei se siitäkään kärsinyt. Vielä maaliskuussakin tähti oli yhtä komea kuin jouluna.

Lopulta tähti sitten muuttui viherkasviksi, mutta jatkoi kasvuaan. Kun joulutähti oli vielä loppukesälläkin hengissä, päätin, että minun puolestani tähti saa nähdä vielä seuraavankin joulun.

Siirsin joulutähden alkuperäisestä, pienestä purnukasta altakasteluruukkuun ja googlailin kovasti, miten joulutähden saa uudelleen kukkimaan. Kaikkialla varoiteltiin, että Suomen olosuhteissa se on tosi vaikeaa, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Syyskuun puolivälissä aloitin joulutähden pimennyskäsittelyn eli joulutähti oli joka päivä 14 tuntia täydellisen pimeässä vaatehuoneessa. Pimennyksen aikana tähti ei tosiaankaan saa saada yhtään valoa. Yleensä tuuppasin kasvin vaatehuoneeseen kello 18 illalla ja kiikutin sen takaisin olohuoneeseen aamukahdeksalta.

Oi sitä riemua, kun parin kuukauden pimennyskäsittelyn jälkeen joulutähden ylimmät lehden alkoivat yhtäkkiä punertaa.
Joulutähti vuosi sitten...
...ja nyt.
Tosi vaikea kuvitella, että kyseessä on sama kasvi! Kyllähän tuo vuosi sitten sievempi oli, mutta kyllä uudelleenkukittaminen oli jännittävä projekti. Jee, mä onnistuin, eikä siihen tarvittu edes kasvihuonetta. :)

lauantai 9. tammikuuta 2016

Vuoden laite 2015


"Jotkut tuo vaimollensa kukkakimpun, mutta minä toin varsi-imurin", isäntä tokaisi eräänä huhtikuisena päivänä töistä tullessaan ja tuuppasi syliini imuripaketin.

No hyvä kun toi (tuolla kertaa) varsi-imurin eikä kukkia. Varsi-imurista on nimittäin ollut hieman pitempiaikaista iloa kuin mitä kukkapuskasta olisi ollut.

Imuri sai nimekseen Putte, koska se vaan näytti Putelta.
Putte.
Putte on ihana enkä käsitä, miten olen joskus tullut toimeen ilman Puttea. Putte todellakin ansaitsee Vuoden laite 2015 -tittelin näillä perustein:

Puten avulla oikean imurin käyttövälejä voi ihanasti pitkittää. Kun kävelen Puten kanssa muutaman päivän välein kotimme ongelmakohdat eli tuulikaapin, eteisen, Gustav Kanin huoneen ja keittiön läpi, niin johan kodista tulee taas siisti. Putte ahmii sisuksiinsa niin hiekanmurut, pupun heinänkorret kuin leivänmurutkin. Putte imaisee hetkessä myös sohvaan takertuneet kanin irtokarvat - kätevää varsinkin Gustav Kanin karvanlähtöaikaan. Joulun aikaan Putella on imuroitu myös joulukuusesta tippuneita havunneulasia.

Eikä Putella siivoaminen edes tunnu siivoamiselta - se on vain sellaista ympäri kämppää kävelemistä. Puten akku riittää noin 20 minuutiksi ja onkin kiva tietää, että imurointi on ohi viimeistään 20 minuutin päästä. Tuon jälkeen Puten on saatava latautua seuraavaan päivään.

Oikean imurin käyttöönotossa suurin kynnys ainakin itselleni on imurin kaivaminen siivouskaapista esiin. Puten kanssa sitäkään ongelmaa ei ole, sillä Putte nököttää aina kodinhoitohuoneen nurkassa.

Puten keulassa on myös tehokkaat led-valot, joiden ansiosta lattialta voi havaita hämärässä valaistuksessa pienimmätkin leivänmurut. Gustav Kani tosin oli alkuun melko hämmentynyt Puten led-valoista - pitkäkorvalle tuli kai sellainen kani ajovaloissa -fiilis.

Kauan eläköön Putte!

Vuoden päästä selviää, ansaitseeko joululahjaksi saamani ompelukone Vuoden laite 2016 -tittelin. Koeajoa olen ehtinyt tehdä vasta tosi vähän, mutta on tuo ainakin sievän näköinen. Neulatyynyn sen sijaan ehdin jo askarrella.
Ompelukone sai nimekseen Signe.