Kaikki kukkii

Kaikki kasvit ovat lähteneet pihassa hyvin kasvamaan ja on ollut kiinnostavaa seurata, millainen on pihamme puiden ja pensaiden kukkimisrytmi. Olen hieman jopa kirjaillut kukkimisrytmiä ylös, jotta tiedän, missä vaiheessa kesää on ajanjaksoja, jolloin mikään ei kuki, niin tiedetään korjata tilanne ja hankkia lisää kasveja, jotka kukkivat eri aikoihin. :)

Eka kukkija oli etupihan sammalleimu. Ja jestas, miten hienosti ja pitkään se kukki. Kukinta alkoi ehkä 10.5. tietämillä ja sammalleimu kukki liki kesäkuun puoliväliin.

Samaan aikaan sammalleimun kanssa alkoi kukkia pensasaita, eli isotuomipihlaja. Vielä viime vuonna pensasaita ei kukkinut, mutta nyt siis kukkia tuli ja toivottavasti marjojakin! Hmm, ovatkohan marjat hyviä? Mutta kukinta alkoi siis ennen toukokuun puoliväliä ja kesti pari viikkoa.

Ihan heti toukokuun puolivälin jälkeen alkoivat kukkia kirsikka ja omena. Kirsikka kukki nyt ensimmäisen kerran. Omenapuut kukkivat jo viime vuonna heti istutuksen jälkeen, mutta vain toinen puu tuotti hedelmää. Nyt puut ovat raakileita täynnä ja kirsikatkin jo punertavat.

Tämän kesän uutuutena päätettiin istuttaa pihaan alppiruusu. Kerrassaan upea kasvi, kun on ikivihreä, kukkii isosti ja lehdet ovat kivanmuotoiset. Kasvupaikan suhteen tuo on kait aika vaatelias - viihtyy paremmin varjossa kuin auringossa. No me istutimme sen varaston varjoisalle puolelle ja toivomme, että alppiruusu viihtyy.

Ihanasti se kukki jo tänä vuonna toukokuun loppupuolelta kesäkuun puoliväliin.

Kaikista eniten olen kuitenkin syreenifani. Se se vasta on ihanteelinen kasvi: etenkin pihasyreenissä on kauniinsävyiset ja -muotoiset lehdet, huumaava tuoksu, kauniit kukat... Hankimme terassin edustalle kaksi rungollista, puumaiseksi kasvavaa pikkusyreeniä ja näiden lisäksi yhden perinteisen pihasyreenin. Olisikohan siinä syreenejä riittävästi?

Pikkusyreenit alkoivat kukkia kesäkuun toisella viikolla. Kukinta kesti vain vähän yli viikon, kun myrsky taisi noita ihanuuksia hieman riepottaa.  

Pikkusyreenien kanssa samaan penkkiin istutettiin matalia ruusuja, joiden pitäisi olla jatkuvakukintaisia, sekä liljoja. Nähtäväksi jää, pääsemmekö ihastelemaan noidenkin kasvien kukkaloistoa vielä tämän suven aikana.

Keväisiä pihapuuhia

Voihan vattu, miten kurjasti vadelmapensaillemme kevättalvella kävi!

Kaikki syöty. Keväthangella vain kasa oksanpätkiä ja läjä jäniksenpapanoita. Voi niitä viheliäitä Gustav Kanin kavereita. Ja voi meitä hölmöläisiä, kun emme tajunneet suojata vattupuskiamme. Jotenkin emme vain ymmärtäneet, että jänöt söisivät piikikkäitä oksia.

Vadelmahan tuottaa marjansa edellisvuoden versoihin. Versoista oli kuitenkin kaikki silmut nakerrettu pois, joten päättelimme, että vattusatomme saattaisi jäädä kesällä laihaksi. Niinpä leikkasimme vattupuskat ihan suosiolla 10 sentin tapeille ja istutimme muutaman uuden, avojuurisen vadelmantaimen rivistön jatkeeksi. Jospa edes vähän saisimme tulevana kesänä vattuja?

Havupensaat sentään tajusimme suojata tuhoilta, eli tässä tapauksessa auringolta. Tuija esimerkiksi sai maaliskuussa näinkin tyylikkään hupun niskaansa.

Jonkin aikaa ehdimme myös pelätä, että pihamme kruunu, eli tuuhea nurmikko, olisi saanut talven aikana siipeensä. 

Nurmikko näytti keväällä tosi kurjalta! Kun lumet sulivat, ruohikko oli pitkään sellainen ruskea, kivikova, liiskaantunut matto. Ja ruohikko siis todellakin oli niin kivikova, ettei siitä menneet edes haravan piikit läpi. Kaikista pahin tilanne oli kohdissa, joista oli talven aikana paljon kuljettu.

Nurmikon seassa oli myös outoja, valkoisia alueita - ikään kuin rihmastoa. Pelkäsimme jo, että nurmikkoon oli iskenyt jääpolte tai lumihome, mutta hiljalleen nurmi toipui.

Huhtikuun puolivälissä Gustav Kani löysi nurmikolta jo muutaman vihreän ruohonkorren maistiaisiksi. Toukokuun alkupuoliskolla leikkasimme nurmen ekaa kertaa ihan ruohonleikkurilla.

Kevätpuuhiin kuului myös omenapuiden leikkaaminen, ja tuon toimenpiteen teimme huhtikuun alussa.

Pirja kasvoi viime kesänä vähän vänkyräksi. Poistin liian tiheässä kasvavia oksia ja koska emme tehneet viime kesänä istutusleikkausta, lyhensin nyt myös liian pitkäksi kasvaneita sivuversoja ja typistin latvaa.

Petteri taas on rakenteeltaan ihan erilainen kuin Pirja - paljon jämäkämpi ja ryhdikkäämpi. Typistin Petterinkin oksia, mutta isoin muutos oli se, että poistin siltä jyrkässä kulmassa kasvaneen kilpalatvan. Tässä kuvassa kilpalatva on siis vielä paikoillaan.

Gustav Kani sai leikkuujätteet.

Ja kun oksasakset oli huhtikuun alussa kaivettu esille, leikkasimme samalla myös pensasaidan.

Tässä lähtötilanne. Pensasaita on kasvanut mainiosti, kun miettii, että vuosi sitten taimet olivat vielä 20-30 sentin korkuisia. Tässä kuvassa näkyy hieman myös nurmikon vaaleaa rihmastoa.

Leikkasimme pensasaidan kaikki oksat poikki noin 20 senttiä edellisen haarautumiskohdan yläpuolelta. Leikkuukohdista oksat haarautuvat edelleen ja aidasta tulee tuuheampi.

Nyt voi kevät tulla!

Vähän vaan möyhensin

Komposti oli monta kuukautta umpijäässä. Nyt kun kelit ovat olleet lauhempia ja aurinkokin on paisteellaan lämmittänyt kompostia, olen kipannut kompostoriin aina silloin tällöin litran kiehuvaa vettä. Nopeasti komposti sitten suli ja pääsin taas möyhentämään mössöä.

Viime viikon lopulla vähän tosiaan sekoittelin kompostin sisältöä. En sekoitellut mitenkään pohjia myöten, vaan vähän vaan puukepukan avulla sekoitin, möyhensin ja painelin 20-30 sentin syvyydestä.

Tuostakos kompostori innostui.

Lämpötila nousi muutamassa päivässä ennätyslukemiin eli 55,5 asteeseen.

Kyllä on kompostin örkeillä lämpimät oltavat.

Lintumetsä, pupumetsä, kisumetsä?

Kun muutimme Lintumetsään, jotenkin kuvittelimme, että täällä olisi myös lintuja. Ainakaan toistaiseksi paikka ei kuitenkaan ole osoittautunut nimensä veroiseksi.

Viime kesänä lintuja näkyi lähinnä vain ruohonleikkuun jälkeen. Oli huvittavaa seurata, miten toistakymmentä lintua joskus pyrähti pihaan heti, kun ruohonleikkuri oli sammutettu. Jotain herkkuja ne ilmeisesti löysivät vastaleikatun nurmikon seasta.

Talvisin täällä ei sen sijaan ole lintuja näkynyt senkään vertaa. Saimme vuosi sitten joululahjaksi lintulaudan ja heti sen tietenkin asensimme, mutta ei siellä viime talvena tiettävästi yksikään tirppa piipahtanut.

Täksi talveksi asensimme lintulaudan tietenkin taas, mitta vieläkään emme ole nähneet siellä yhtään lintua. Ruokana on ollut siemensekoitusta, maapähkinärouhetta ja talipalloja, joten ei linnuttomuus voi olla ainakaan pöperöistä kiinni.

Ihan itse askartelin syksyllä lintulaudalle jopa talipallotelineen. Ei ehkä maailman kaunein vekotin, mutta melko pakollinen, kun ei meidän pienten puiden oksille voi vielä talipalloja saatikka lintulautoja laittaa roikkumaan.

Veikkaan, että puiden pienuus onkin se juttu, miksi linnut eivät näillä tienoilla viihdy. Yleensähän linnut tykkäävät, kun ruokintapaikan lähellä on jokin puu tai pusikko, johon voi pyrähtää piiloon. Ehkä siis lintuliikennekin vilkastuu, kun kasvillisuus kehittyy. Ja heti kun kävelee Lintumetsän vanhemman asuinalueen puolelle, niin johan siellä on ihastuttavan vilkas lintutrafiikki!

Rusakoita meidän pihassa on sen sijaan näkynyt useammin kuin lintuja. Jo kesällä kun istuimme terassilla iltaa, rusakkopariskunta loikki oikein tyytyväisenä pihaamme syömään ruohoa. Eivät hätkähtäneet edes musiikinpauhusta.

Gustav Kanin mielestä Lintumetsä voitaisiin muuttaa Pupumetsäksi.

Nyt talvellakin pihassa on näkynyt paljon pupunjälkiä. Tiedä sitten, onko Gustav Kani käynyt meidän tietämättämme pihassa yöjuoksulla vai onko asialla ollut jonkin sortin Roosa Rusakko tai Matti Metsäjänis. Jäljistä päätellen jokaisen puun luona on kuitenkin käyty katsomassa, josko jänisverkot olisivat huolimattomasti kiinnitetty. Myös lintulautaa on ahkerasti kierrelty kuin liikenneympyrää konsanaan.

On siellä käynyt monenlaista kulkijaa.

Eikä tässä vielä kaikki: syksyllä pihassamme, varastomme terassilla ja vastapäisessä pusikossa pyöri myös raitakissa. Liikehdinnästä päätellen hän on jonkin sortin paikallinen hiirestysmestari. Tai linnustus? Tai pupustus?

Raitakissa syksyisessä Kisu- eikun Lintumetsässä.

Harmi, ettei raitakissaa ole enää talvella näkynyt - tuolle hiirestysmestarille olisi nimittäin ollut käyttöä, kun parina päivänä näimme, miten metsähiiri kipitti lintulaudan vartta pitkin talipalloa syömään. No tuon episodin jälkeen lintulaudallamme ei olla enää talipalloja tarjoiltu. En ehkä halua tästä Hiirimetsää. :)

Kukita joulutähti uudelleen

Tähän aikaan vuodesta moni varmaan miettii, pitäisikö joulutähdet säästää vai heittää menemään. No jotkut joulutähdet tiputtavat hiljalleen lehtensä tai muuten vaan heittävät henkensä, ja tuollaiset yksilöt voikin hyvällä omallatunnolla heivata mäelle.

Sitten on myös niitä joulutähtiä, jotka vaan jaksavat kukoistaa. Yhtä vuodentakaista joulutähteä pidimme jopa aukinaisen ikkunan edessä, mutta ei se siitäkään kärsinyt. Vielä maaliskuussakin tähti oli yhtä komea kuin jouluna.

Lopulta tähti sitten muuttui viherkasviksi, mutta jatkoi kasvuaan. Kun joulutähti oli vielä loppukesälläkin hengissä, päätin, että minun puolestani tähti saa nähdä vielä seuraavankin joulun.

Siirsin joulutähden alkuperäisestä, pienestä purnukasta altakasteluruukkuun ja googlailin kovasti, miten joulutähden saa uudelleen kukkimaan. Kaikkialla varoiteltiin, että Suomen olosuhteissa se on tosi vaikeaa, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Syyskuun puolivälissä aloitin joulutähden pimennyskäsittelyn eli joulutähti oli joka päivä 14 tuntia täydellisen pimeässä vaatehuoneessa. Pimennyksen aikana tähti ei tosiaankaan saa saada yhtään valoa. Yleensä tuuppasin kasvin vaatehuoneeseen kello 18 illalla ja kiikutin sen takaisin olohuoneeseen aamukahdeksalta.

Oi sitä riemua, kun parin kuukauden pimennyskäsittelyn jälkeen joulutähden ylimmät lehden alkoivat yhtäkkiä punertaa.

Joulutähti vuosi sitten...

...ja nyt.

Tosi vaikea kuvitella, että kyseessä on sama kasvi! Kyllähän tuo vuosi sitten sievempi oli, mutta kyllä uudelleenkukittaminen oli jännittävä projekti. Jee, mä onnistuin, eikä siihen tarvittu edes kasvihuonetta. :)